Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 26.9. pidetyssä kokouksessa Seipark Oy:n hakeman lainan omavelkaisen takauksen ja tehnyt vapaaehtoisen sijoituksen maanalaiselle pysäköintilaitokselle.
Valtuusto myönsi Seipark Oy:lle 2,2 miljoonan euron pääomasijoituksen ja hyväksyi samalla 11,8 miljoonan euron omavelkaisen lainatakauksen Keskustorille rakennettavalle maanalaiselle pysäköintilaitokselle. Päätökset olivat edellytyksinä hankkeen käynnistymiselle ja toteutumiselle.
Keskustorin alle rakennettavan pysäköintilaitoksen rakennustyöt alkavat marraskuussa 2016 ja valmistuvat joulukuussa 2017. Pysäköintilaitos on yksi Keskustorilla käynnistyvistä suurista hankkeista, joka samalla mahdollistaa korkeiden kerrostalojen rakentamisen ja torialueen kokonaisvaltaisen kehittämisen.
Rakennuttaja Seipark Oy on modernien ja helppojen pysäköintiratkaisujen toteuttaja. Yhtiö operoi kadunvarsipysäköinnin ohella pysäköintilaitoksia, joissa hyödynnetään uusinta teknologiaa sekä innovatiivisia pysäköinnin lisäpalveluja.